keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Vuodenaikaherkuttelua

Eilen sain viettää ihanaa iltaa ihanien ystävieni kanssa kynttilänvalossa. 
Melkein olen kaivannut kotia, jossa olisi vähän vetoa ja viileyttä, jotta voisi vetää vielä mieluummin villasukat jalkaan ja kaivaa kuuman teekupin lämmittämään käsiä.
Nämä on näitä syksyn parhaita puolia.

Leivoin puolukkapiirakkaa, joka on yksi suosikkipiirakoistani. 
Ohje syntyi vahingossa. Keittokirjassani on kaksi marjapiirakan ohjetta samalla sivulla. Toiseen tulee kermaviilitäyte marjojen päälle ja toiseen muruseos. Sekoitin ohjeet vahingossa ja tein molempia. Lopputulos osoittautui menestykseksi. 
Myöhemmin leipoessani halusin kokeilla rahkapiirakkaa, mutta minulla ei ollut ohjetta. Lisäsin kermaviilitäytteeseen rahkaa ja munan ja se oli siinä. Eli periaatteessa tässä marjapiirakassa on yhden täytteen sijaan kolmea eri täytettä. Joskus näistä, yleensä onnettomista, kokeiluistakin syntyy helmiä. 


Puolukkapiirakka

Pohja:
100g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
1tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
200g kermaviiliä
250g kermarahkaa tai maitorahkaa
n.1dl sokeria (maun mukaan)
2 munaa
2tl vanilja- tai vanilliinisokeria
5dl puolukoita
(n.1rkl perunajauhoja)

Muruseos:
50g voita
1/2 dl sokeria
1dl vehnäjauhoja

Ohje on yksinkertainen: kaikki vain järjestyksessä sekaisin. 
Ensin voi ja sokeri, sitten muna, sitten kuivat aineet. Sitten painelin taikinan voideltuun piirakkavuokaan. Täytettä varten kaikki ainekset vain sekaisin ja lopuksi puolukat. Sekoitin puolukoihin ruokalusikallisen perunajauhoja sitomaan nestettä. Sitten täyte pohjan päälle. Muruseoksessa kaikki vain sekaisin ja seos ripotellaan piirakan pinnalle. Paisto: 200 astetta n.30min. Piirakan tulee antaa vetäytyä ennen tarjoilua, muuten täyte jää löysäksi. Eli hyvin yksinkertainen valmistaa, vaikka pitkältä tuo aineslista näyttääkin.


Herkkuhetkiä!

Lottariina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti