sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Barbien kalusteita

Kauniita ja kestäviä barbien kalusteita tuntuu olevan melkoisen vaikea löytää. Inhoan muovisia romuja, jotka ovat rumia eivätkä kestä kuin hetken. Yhdet nettisivut löysin, joilla oli monenmoisia Mailegin kalusteita myynnissä ja kerättyäni ostoskoriin ison kasan kaikkea kivaa ja päästyäni maksamaan sivusto ilmoitti, ettei toimitusta Suomeen olekaan. 
Meni hermot. Olin kuitenkin uhrannut aika pitkän tovin valkatessa ja miettiessä.
Sitten satuimme ison tytön kanssa käymään Myllyn Prismassa ja löysimme sieltä nämä.



Maton virkkasin yhtenä iltana telkkaria katsellessa, kun mintunvihreä nyt sattuu olemaan se suosikki väri. Täytyy kyllä sanoa että telkkaria en ole katsellut pitkiin aikoihin. 


Nämähän eivät ole lainkaan oikeasti barbien kalusteita, eivätkä oikeastaan edes leluja. Sohva ja tuoli ovat oikeasti avattavia korutelineitä, mutta näin ollen ehkä hyödyllisiä myös siinä vaiheessa, kun barbieleikit alkavat olla mennyttä hupia. Pieni puinen lipasto sopi vain niin nätisti tähän settiin, että sekin napattiin mukaan. Sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta ei ole tietoa. Siellä se nökötti sisustusroinan seassa.


Barbien taloa on rakenneltu mintun vihreäksi maalattuun kaappiin, josta löytyy lisää kuvia täältä.
Keittiön kalusteet barbieleikistä vielä uupuu. Jos osaatte vinkata jonkun nettisivun tai paikan, josta kivoja barbien keittiökalusteita tai vaikka muutakin barbiesälää saisi, niin vinkatkaa ihmeessä. Mieluiten haluaisin metallisia tai puisia.

Lottariina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti