perjantai 9. lokakuuta 2015

Mukikakkuja karpaloilla

Päätettiin tässä yhtenä iltana kokeilla kauan hehkutettua mugcake eli mukikakku ohjetta. Kuusihenkiselle perheelle tämä on vähän yhtä tyhjän kanssa, kun melkein samalla vaivalla pyöräyttäis kokonaisen kakun, mutta onhan nämä sentään supersöpöjä :)


Selailin eri ohjeita ja päädyin Kinuskikissan ohjeeseen, koska siirappiakin taloudesta löytyi. Ohje löytyy täältä. Ohjeeseen lisäsin vähän suklaapaloja. Meinasin ensin tehdä kaksinkertaisen taikinan, koska ohje oli kahteen mukikakkuun, mutta onneksi en tehnyt enempää kuin yhden annoksen, koska siitä riitti hyvin kolmeen mukilliseen ja kakku oli lisäksi niin makeaa, etteivät pikkutytöt jaksaneet syödä edes yhtä pientä mukillista kokonaan.


Päälle laitoimme jäisiä karpaloita, jotka sopivat suklaisen kakun kanssa vallan mainiosti. 
Karpalot tasoittivat sopivasti kakun makeutta. 




 Mukit joita käytimme mukikakkuja varten ovat jäämistöä esikoisen tea-party synttäreiltä. 
Niitä varten hankittiin myös tällainen soma kannu. 
Nyt se saa somistaa keittiötä ja odottaa sopivampaa käyttötarkoitusta.




Lottariina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti