sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Virkkausvillitys

Sain alkusyksystä jonkun kummallisen virkkausvimman. Vanhin tyttö sai kummitädiltä lahjaksi virkkuukoukun, lankaa ja linkin virkatun pöllön ohjeisiin. No 9-vuotiaalla ei kärsivällisyys ihan riittänyt pöllöön, joten minun piti vähän jeesiä, mutta lopputuloksena päädyinkin virkkaaman pöllön jos toisenkin. Kun pikku pöllö oli valmis, piti sille saada äiti ja tietysti pikkusiskotkin halusivat omansa. Pikkusiskojen pöllöt ovat vielä vaiheessa. Super suuri kiitos Prinsessajuttu -blogin pitäjälle, joka oli jakanut pöllön ohjeen ja ylipäänsä kiitos ihanasta inspiroivasta blogista. Ohje pöllöihin löytyy täältä


Isolle pöllölle piti saada silmät auki, mutta ohjetta oli helppo soveltaa tekemällä ensimmäinen kierros mustalla ja lisäämällä ripset.  


Kun olin selvinnyt näiden pöllöjen teosta päätin edelleen Prinsessajuttu -blogin inspiroimana tehdä kummitytöille joululahjaksi hedelmälohkoja. Vähän sovelsin ohjetta, joka löytyy täältä. Virkkasin appelsiiniin ja siruunaan valkoisia raitoja sekaan. Vähän enemmän työtä, mutta kivan näköisiä. Pikkuisiin mandariinin lohkoihin en raitoja lisännyt. Täytteenä käytin vanua (vanhan Ikean koristetyynyt sisuksia), koska huopaa meillä ei ollut. Vanu toimi ihan hyvin. Lohkoista tuli vähän pyöreämpiä. Kiivi lohkoihin tein vain kolme kerrosta, jotta niist tulisi vähän pienempiä ja mandariinilohkoihin vain kaksi. Nyt onkin sitten kummityttöjen joululahjat valmiina. Paitsi jos aikaa on yllin kyllin, saatan vielä ommella pienet piknikliinat hedelmälohkojen mukaan. Ensin ajattelin koria, mutta sen postittaminen olisi vähän hankalampaa. Liina sujahtaa hedelmien mukana vaikka isossa kirjekuoressa.



Mansikat syntyivät vähän vahingossa. Tarkoitukseni oli tehdä kirsikoita ilman ohjetta (jotenkin niin mun tyylistä), mutta niistä tulikin mansikoita ja mansikat kelpaavat onneksi ihan yhtä hyvin :) 




Eilen tytöt innostuivat vaihteeksi barbie leikeistä ja virkkausinnossani virkkasin iltapuhteena barbeille viltin ja tyynyn. Aloitin 40:llä ketjusilmukalla ja jatkoin pylväillä. Kolme väriä toimii hyvin, koska silloin lankoja ei tarvitse välissä katkaista. Toinen vaihtoehto olisi käyttää useampaa samanväristä kerää. Lopuksi virkkasin viltin ympärille pitsireunan. Tyyny on tehty kahdesta ympyrästä, jotka virkkasin lopuksi yhteen. Varsin helppoja virkkauksia.



Nyt taas pöllön pariin :)

Aurinkoisia syyspäiviä!

Lottariina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti